1. luku - Miten kaikki alkoi aka suudelma jälki-istunnossa
1. luku – Miten kaikki alkoi aka suudelma jälki-istunnossa
12.11.1967
Adrian Trent ryntäsi makuusalinportaat alas sellaisella kiireellä, että se sai nuoremmat oppilaat pelästymään ja vanhemmat ihmettelemään. Ujo kolmasluokkalainen tyttö, joka oli väijynyt portaissa vakoilemassa, säikähti pojan vauhtia niin, että keikahti pari rappusta alas eikä harrastanut minkäänlaisia vakoilutoimenpiteitä seuraavaan kuukauteen. Adrian kompastui viimeiseen rappuseen niin, että lennähti keskelle oleskeluhuonetta katseiden ristituleen. Oleskeluhuone oli täynnä ihmisiä siihen aikaan illasta, ja liki jokainen oli sitä mieltä, että Adrianin kompurointi oli viihdyttävämpää katseltavaa kuin läksyjen teko. Adrian ei välittänyt katseista vaan etsi huoneesta sitä yhtä ihmistä, joka yleensä oli niin keskittynyt läksyihinsä, ettei olisi huomannut, vaikka vieressä olisi räjähtänyt pesusienipommi. Kevin istui tavallisella paikallaan yhdessä nurkkapöydistä ja oli kumartunut kirjansa yli yrittäen tihrustaa kirjan tekstiä kehnossa valossa. Kevin olisi tietysti tarvinnut sekä lukulasit että paremman valaistuksen, mutta sitä oli turha tälle sanoa. Kevin keskittyi läksyihin yleensä niin, että olisi huomannut huoneen pimeyden vasta siinä vaiheessa, kun ei enää näkisi kirjan tekstiä.
Adrian ryntäsi eteenpäin eikä huomannut kaataneensa toisluokkalaisen pojan mustepulloa nurin. Toisluokkalaiset mutisivat närkästyneesti ja yrittivät pyyhkiä mustetta pois, mikä aiheutti vain enemmän kaaosta.
”Minä jätin liemitutkielmani yöpöydälleni, jos jaksat vielä tarkistaa sen”, Adrian sanoi tullessaan kuuloetäisyydelle. Kevinin katse ampui pelästyneenä ylös. Pojalla oli mustetahra poskessaan, mutta Adrian ei viitsinyt huomauttaa siitä.
”Ai, sinä”, Kevinin ääni oli tylsistynyt. Poika vilkaisi vieressään olevaa tyhjää tuolia, mutta Adrian ei istunut sille. ”Minne olet menossa?”
”Jälki-istuntoon”, Adrian vastasi mutisten niin hiljaa, että lähellä istuvien oppilaiden oli vaikea kuulla. Keviniltä kesti hetken tajuta hänen sanansa. Poika puhkesi nauramaan ja haroi suklaanruskeita hiuksiaan musteisella kädellään niin, että hiuksiinkin jäi tummia raitoja. Adrian päätti olla välittämättä tästäkin tosiseikasta.
”Jälki-istuntoon. Sinäkö? Hei, kuule, jos et halua kertoa minulle, minne olet menossa, voisit ainakin keksiä uskottavan kuuloisen valheen.”
”Se ei ole vale”, Adrian mutisi. ”Professori Harris pyysi minua valvomaan jonkun neljäsluokkalaiset jälki-istuntoa, koska hänellä on niin paljon seitsemäsluokkalaisten harjoitus-S.U.P.E.R:eita korjattavana.”
Kevin tuijotti häntä silmät sikkaralla naurusta, toisaalta kuitenkin hivenen turhautuneena.
”Hyvä on, Ad, tuo kuulostaa jo liian kaukaa haetulta. Mikset voi vain kertoa, kuka se tyttö on?”
”Ei ole ketään tyttöä!” Adrian kivahti ja katsahti ympärilleen tarkistaen, kuinka moni kuunteli keskustelua: ei kukaan, kuten kukaan ei tavallisestikaan kuunnellut heidän keskustelujaan. Kevin näytti äkkiä vakavalta.
”Kuule, minä luulin, että tämä asia selvitettiin jo. Ole ihan rauhassa homo, mutta älä luule, että suutelen sinua enää toistamiseen. Minä olen ehdottoman hetero.”
”Minä en ole homo”, Adrian huokaisi. ”Kuinka monta kertaa se pitää sanoa: se oli viaton kokeilu. Okei? Unohda se jo!”
Kevin näytti epäilevältä, huokaisi sitten syvään.
”Älä sitten kerro minulle. Kyllä minä sen vielä saan selville. Tylypahkassa mikään ei pysy salaisuutena ikuisuuksia. Varsinkaan salasuhteet.”
”Minulla ei ole salasuhdetta!” Adrian käänsi ystävälle selkänsä ja riensi ulos. Kevin oli välillä tajuttoman ärsyttävä. Yksi sekavalla hetkellä tehty kokeilu, ja hän oli heti saanut homon leiman otsaansa. Adrian irvisti, vaikka tiesi Kevinin vain kiusaavan häntä. Ei ollut hänen vikansa, ettei hän käynyt ulkona tyttöjen kanssa. No, hyvä on, siinä mielessä se oli hänen vikansa, että hän torjui järjestelmällisesti kaikki treffipyynnöt. Hän teki sen silkasta kauhusta, jos ei muusta. Tuntui, että hänellä ja Tylypahkan tytöillä ei ollut mitään yhteistä. Adriania ei todellakaan kiinnostanut kuunnella parin tunnin luentoa siitä, miten ripsiä taivutettiin oikeaoppisesti. Toisaalta hän ei tahtonut, että tyttö tuijottelisi häntä typeränä ne pari tuntia, kuten oli käynyt kerran. Hän ei todellakaan osannut puhua tytöille, joten oli parasta jättää tytöt kokonaan rauhaan. Adrian toivoi, että tytöt tajuaisivat saman jossain vaiheessa.
Tessa Dawson ei osannut pitää suutaan kiinni. Siksi hän oli tälläkin kertaa matkalla jälki-istuntoon. Tessa tosin ei pitänyt tätäkään jälki-istuntoa omana syynään. Professori Harris oli itse puhunut tunnilla niin tylsiä asioita, että hänen oli pakko olla kuuntelematta. Kuuntelemisen sijaan hän oli flirttaillut erään rohkelikkopojan kanssa, Nate vai Nico vai mikä ikinä pojan nimi olikaan. Professori Harris ei ollut pitänyt flirttailusta, ja Tessa oli salaa sitä mieltä, että professori oli mustasukkainen. Sitä Tessa ei ollut sanonut ääneen, kaikeksi onneksi. Jos hän olisi sen sanonut, hän olisi jäänyt jälki-istuntoon pieneksi ikuisuudeksi eikä vain niiksi muutamaksi viikoksi niin kuin nyt oli.
Professori Harrisin tavoista poiketen jälki-istunto pidettiin yhdessä tyhjässä luokkahuoneessa. Yleensä Harrisin istunnot pidettiin loitsuvarastossa, missä yleensä siivottava valtavia kasoja sotkeutuneita loitsuja. Tessa inhosi sitä. Hän vihasi siivoamista. Kotona hän ei koskaan siivonnut, koska palvelijat hoitivat sen hänen puolestaan. Tylypahkassakin hän oli palkannut erään kotitontun tekemään likaiset ja pölyiset hommat puolestaan. Tessa uskoi vakaasti yhtä äidin lempiopeista: rakennekynnet ja pölyjen huiskuttaminen olivat mahdoton yhtälö.
Luokan ovi oli raollaan, kun Tessa tuli kohdalle, myöhässä, kuten yleensäkin. Harris odotti oven edessä ja vilkuili vihjailevasti kelloaan ja köhi epäilyttävästi anteeksipyyntöä odottaen.
”Anteeksi, että olen myöhässä”, Tessa sanoi kiltisti eikä voinut estää itseään hymyilemästä keimailevasti opettajalle. Harris vain tuhahti ja työnsi oven auki.
”Herra Trent valvoo tänään jälki-istuntoasi. Olen liian kiireinen uhraamaan sinulle enää enempää aikaa. Tulen päästämään sinut pois täältä, kun on sen aika”, mies sanoi tylysti ja paiskasi oven kiinni hänen perässään. Enää enempää aikaa, Tessa tuhahti mielessään. Eihän hän ollut tämän syksyn aikana ollut jälki-istunnossa kuin pari kertaa – ehkä kymmenen. Ja sitä paitsi oli Harrisin oma vika, että Tessa oli onnistunut keräämään niin paljon istumista. Jos mies vain luovuttaisi ja antaisi hänen puhua tunnilla omiaan, heillä ei olisi minkäänlaista ongelmaa.
Tessa astui uteliaana peremmälle huoneeseen ja kehitteli kaunista hymyä kasvoilleen, jottei uteliaisuus näkyisi. Hän ei ollut koskaan kuullut, että joku toinen oppilas valvoisi jälki-istuntoja. Opettajanpöydän päällä istui hieman vanhempi poika, jonka Tessa muisti joskus nähneensä heidän korpikynsien oleskeluhuoneessa. Hän ei millään saanut päähänsä pojan etunimeä, vaikka yleensä hänellä ei ollut mitään vaikeuksia muistaa poikien nimiä.
Tuntematon poika oli jopa niin hyvänäköinen, että Tessa ihmetteli, ettei ollut noteerannut poikaa kummemmin aikaisemmin. Komeita piirteitä kehystivät vaaleanruskeat hiukset, silmät olisivat ehkä voineet säteillä, jos poika olisi nähnyt jotain, mikä miellytti tätä. Yleensä poikien silmät säteilivät, kun he katsoivat Tessaa. Tämän pojan silmät eivät säteilleet. Poika heilutteli jalkojaan opettajanpöydän päällä ja tuijotti häntä ilmeettömänä.
”Ketä sinä nuoleskelit, että pääsit tänne?” Tessa kysyi ja hymyili hurmaavasti. Vaikka poika olisi kuinka ärsyttävä, tämä oli niin hyvännäköinen, että Tessa voisi alentua flirttailemaan.
”Jouduin”, poika tuhahti hänelle ja käänsi katseensa lattiaan. Tessa tuijotti ilmestystä pöyristyneenä. Kukaan ei ollut vielä osoittanut kiinnostumattomuuttaan tätä ennen. Hän tanssahteli lähemmäs poikaa.
”Mitä sanoit?” hän kysyi kehräten.
”Jouduin tänne”, poika toisti samalla lattealla äänellä kuin aikaisemminkin. ”On minulla parempaakin tekemistä kuin istua tässä vahtimassa, että sinä pysyt paikoillasi.”
Tessa hypähti istumaan pulpetille poikaa vastapäätä. Pojan jalkojen heilutus tarttui yllättävän helposti, vaikka yleensä Tessa risti jalkansa kauniisti, kuten äiti oli opettanut. Jalkojen heiluttelu ei sopinut hienoille naisille, sitä äiti oli aina korostanut. Vaikka Tessa ei erityisemmin pitänytkään vanhemmistaan, äidin opit olivat iskostuneet sen verran hyvin päähän, että hän olisi osannut hyvät käytöstavat vaikka unissaan.
Äkkiä hän ymmärsi, mikä oli vialla tuntemattoman pojan suhteen.
”Oletko sinä homo?”
Pojan katse hätkähti ylös häneen, ja Tessa arveli osuneensa oikeaan. Tietenkin poika oli homo, koska ei kiinnittänyt mitään suurempaa huomiota häneen. Pojat kiinnittivät aina, yleensä homotkin, koska Tessa ei ollut millään tapaa jälkeen jäänyt muodin ja pukeutumisen suhteen – niistähän homot olivat kiinnostuneita.
”Tietenkään en ole!” poika ärähti pelästyneenä. Tessa heilautti nauraen kättään.
”Voi, älä huoli, en minä kerro kenellekään. Olen aina tahtonut homokaverin.”
”Minä en ole homo enkä kaverisikaan”, poika toisti itsepäisesti. ”Mikä saa sinut kuvittelemaan niin?”
”Sinä et halua lähennellä minua. Vain homot eivät tee niin”, Tessa virnisti. Pojan ilme kalpeni rahtusen.
”Minä en ole homo”, hän väitti vielä, ja jalkojen heilutus hidastui hieman. Tessa nauroi. Pojat olivat niin yksinkertaisia.
”Mitä, jos olisin varattu?” poika kysyi terävällä äänellä. Tessa kohautti olkiaan.
”Oletko sinä?”
”En”, poika myönsi hampaat inhottavasti sirahtaen.
”Sitä paitsi ei sekään olisi ollut ongelma”, Tessa hymyili. ”Tyttöystävien ei tarvitse tietää kaikkea – eikä edes poikaystävien.”
”En ole homo!” poika ärähti hänelle jälleen.
”Suutele minua sitten”, hän ehdotti hymyillen eikä vakavissaan odottanut, että poika suostuisi vain todistaakseen, ettei ollut homo.
”Hyvä on”, poika sanoi kuitenkin miltei välittömästi. Hän hypähti alas opettajanpöydältä. Tessa hyppäsi alas omalta pöydältään. Korkokengät kolahtivat kivilattiaan, ja ääni jäi kaikumaan puolityhjässä huoneessa. Poika ei tehnyt enää elettäkään tullakseen lähemmäs, joten Tessa leijaili itse pojan eteen ja hymyili toiselle säteilevästi. Poika ei näyttänyt kovin varmalta itsestään, mutta kumartui joka tapauksessa alaspäin ja kiersi kätensä Tessan niskan taakse. Tessa kohotti kasvojaan, kuten oli tehnyt niin monen pojan kanssa tätä aiemmin. Poika oli häntä reilusti pidempi, ja Tessaa ärsytti, että hän joutui kurkottelemaan ylemmäs – kurkottelu vaikutti niin epätoivoiselta.
Suudelma oli nopea, lyhyt ja täsmällinen. Poika oli kauempana, ennen kuin Tessa ehti edes avata silmiään. Tämä istui jälleen opettajanpöydällä ja heilutteli jalkojaan.
”En ole homo”, hän toisti jälleen ja näytti lievästi järkyttyneeltä. Tessa nauroi.
”Hyvä on, et ole, mutta tahtoisin kyllä nähdä enemmänkin suutelutaitojasi.”
Punastuiko poika hänen sanoistaan? Tessa ei tiennyt, kuvitteliko hän punan pojan kasvoille vai oliko se todella siellä. Tessa nuolaisi huuliaan viekoittelevasti, mutta sillä ei tuntunut olevan mitään vaikutusta poikaan. Hän oli hieman ärtynyt huomiostaan. Mikä oli tämä poika, joka ei suostunut olemaan lääpällään häneen heti ensisilmäyksellä? Luonnonmullistus, jotain tajutonta. Eihän sellaista poikaa voinut edes olla olemassa.
”Mikä sinun nimesi on? Harris ei sanonut muuta kuin sukunimen: Trent”, Tessa puheli kivutessaan jälleen istumaan pulpetin päälle. Hän risti jalkansa niin, ettei toinen olisi voinut olla näkemättä paljaita sääriä. Mutta eihän poika edes vilkuillut hänen suuntaansa.
”Adrian”, Adrian vastasi ja katseli kattoa. Tessa ärsytti entistäkin enemmän. Sietämätön ihminen!
”Minä olen…”
”Minä tiedän kyllä, kuka sinä olet”, Adrian keskeytti hänet. ”Sinä olet koulun puheenaihe.”
Tessa nauroi jälleen lämpimästi unohtaen tuohtumuksensa. Totta joka sana, hän mietti mielessään ja oli hyvillään.
”Theresa Dawson.” Tessa ei tiennyt, mikä sai hänet esittäytymään Adrianille oikealla nimellään.
”Luulin, että se oli Tessa”, Adrian mutisi lattialle.
”Se onkin”, Tessa irvisti. ”Mutta Theresa lukee syntymätodistuksessa.”
”Rakkaalla lapsella on monta nimeä”, Adrian mutisi täysin käsittämättömästi.
”Voi, minulla on vain kaksi: Theresa Maria.”
”Tarkoitin lähinnä lempinimiä”, poika korjasi.
”Ei minulla niitäkään ole kuin vain Tessa”, Tessa säteili. ”Ilmeisesti en ole kovin rakas lapsi. Entä sinä?”
”Adrian Christopher”, Adrian vastasi olkiaan kohauttaen. ”Ei kovin kummoinen. Isoveljilläni on kaksi toista nimeä.”
”12 nimeä! Vau, taidat olla heidän jälkeen aikamoinen pettymys, kun sait vain kaksi nimeä!”
”Mitä minun oikeasti piti tehdä täällä?” Tessa kysyi, kun aika oli kiitänyt eteenpäin liki kahden tunnin verran. Adrian kohautti olkiaan.
”Harris puhui jotain tekojen miettimisestä ja hyvistä tavoista. Mitä sinä sitten teit?” Adrian kysyi. Hän ei olisi millään voinut uskoa, miten helppoa Tessalle oli puhua. Hänestä tytöille puhuminen ei ollut koskaan ollut helppoa, mutta Tessan kanssa aika luisti. Hän ei edes katunut, että oli antanut professori Harrisin puhua itsensä tähän valvontaan.
”En kuunnellut tunnilla, puhuin kavereiden kanssa. Sitä normaalia roskaa”, Tessa kuittasi. Adrian kohotti kulmiaan.
”Voi, älä viitsi, kai sinäkin joskus olet puhunut omiasi tunnilla”, tyttö huudahti. Adrian pysyi vaiti, mietti asiaa. Ei, ei hän ainakaan muistanut, että olisi tehnyt niin. Yleensä hän oli hiljaa. Hän ja Kevin olivat yhdessä vain muutamilla tunneilla, he opiskelivat niin eri aineita, eikä Adrianilla ollut muita ystäviä. Ei ainakaan sellaisia, keiden kanssa olisi halunnut puhua tunnilla ja häiritä opetusta.
”Uskomatonta”, Tessa pyöritteli päätään ja näytti siltä kuin ei olisi uskonut omia korviaan. ”Miten tuollaisia ihmisiä on olemassa?”
Adrian levitti kätensä.
”Yhtä helposti kuin sinunlaisiasikin.”
”Minunlaisiani?” Tessa kysyi selvästi kiinnostuneena. Tyttö lopetti jalkojensa heiluttelun, risti ne sen sijaan siististi kasaan ja piteli paikoillaan. ”Minkälainen minä sitten olen?”
Adrian oli hetken hiljaa, mietti, miten saisi sen sanottua oikealla tavalla.
”Minkälainen minä olen, Adrian?” Tessa painosti. Tyttö oli malttamaton. ”Tuskinpa keksit mitään omaperäistä. Upea, jumalainen, prinsessa, keijukainen. Kaikki ne on jo käytetty. Samoin kuin pihtari, ilotyttö, hutsu ja kulkuri.” Tessa sanoi sen kaiken kuin sanat eivät olisi sattuneet ollenkaan. Adrian katsoi tyttö tarkasti. Kyllä ne sanat sattuivat oikeasti. Tessa vain piilotti sen niin taitavasti, että vain tarkkasilmäisimmät saattoivat lukea sen tytön silmistä.
”Ei, sinä olet vain tuollainen tuuliviiri”, poika päätti. Tuuliviiri ei ollut ehkä se sana, jota hän oli alun perin hakenut, mutta se oli suurin piirtein aika lähellä.
”Tuuliviiri”, Tessa mietti vakavana, nauroi sitten. ”Tuuliviiri kelpaa minulle! Nyt tuuli pakottaa minut osoittamaan ovea kohti.”
”Vihjaus ymmärretty”, Adrian tuhahti ja vilkaisi kelloa. ”Lähdetään vain.”
”Harris ei sitten tullutkaan?” Tessa kysyi. Adrian pudisti päätään.
”Hän sanoi sen vain siksi, että saisi sinut pysymään paikoillasi jälki-istunnon ajan.”
”Ovelaa, mutta toimii vain tämän kerran.” Tessa hypähti alas pulpetilta ja suoristeli huolellisesti sekä paitaansa, liian avonaista, että hamettaan, liian lyhyttä.
”Oletko tulossa takaisin torniin?”
”Minne muualle”, Adrian kohautti olkiaan ja avasi Tessalle oven. Tyttö lenteli hänen vierellään koko matkan aina korpinkynsitorniin saakka. Hän puhui heleällä äänellä lakkaamatta ja loi vähän väliä tarkistavia katseita Adrianiin kuin tarkistaen, ettei poika karkaisi minnekään. Adrian antoi Tessan puhua. Hänellä oli vain yksi mielipide Tessan asioihin: meikkeihin, rakennekynsiin ja vaatemerkkeihin. Häntä ei voisi vähempää kiinnostaa ja sen hän oli sanonut Tessalle heti alkuunsa. Tessaa se ei haitannut. Tyttö pälpätti taukoamatta eri värisävyistä ja tahtoi herkeämättä tietää hänen mielipiteensä asioihin. Adrian piti suunsa kiinni eikä sanonut mitään, vaikka Tessa tivasikin, mikä väri sopi tytölle parhaiten.
Adrian ei tiennyt, pitikö hän Tessan seurasta vai ei. Tyttö vaikutti äärettömän pinnalliselta ja juuri sellaiselta tytöltä, joiden kanssa hän ei halunnut olla missään tekemisissä. Mutta toisaalta Tessassa oli jotain muutakin. Tessassa oli syvyyttä ja mielipiteitä. Mielipiteitä, joista Adrian ei ehkä olisi aivan samaa mieltä, mutta ainakin ne olivat mielipiteitä. Hän ei voinut täysin inhota ihmistä, jolla oli mielipiteitä. Varsinkin, kun vaikutti pahasti siltä, että Tessa seisoi järkähtämättä mielipiteittensä takana ja osasi myös tarpeen tullen puolustaa niitä.
”Lopulta alkaa alun jälkeen?” kotkan nokasta kantautuva ääni kysyi, kun he saapuivat Korpinkynsitornin sisäänkäynnin luokse.
”Minä vihaan näitä arvoituksia”, Tessa pukahti samaan aikaan kuin Adrian kertoi ovelle oikean vastauksen. Tessa paineli sisälle sen jälkeen kuin oli näyttänyt kieltään ovelle. Oleskeluhuone oli hieman tyhjentynyt oppilaista, mutta yhä vieläkin se oli sangen täynnä. Kevin istui vieläkin nurkassa täysin liikkumatta ja tuijotti samaa kohtaa kirjassa, joka oli ilmeestä päätellen tuijotellut jo hyvän aikaa. Adrian yritti heiluttaa ystävälleen, mutta Kevin oli liian keskittynyt kirjansa tuijottamiseen huomatakseen mitään muuta. Tessa tähyili huonetta hänen vierellään ja hivuttautui melkein tiedostamattaan kauemmas hänen luotaan. Tyttö näytti turhautuneelta, kun ei välittömästi löytänyt hakemaansa.
”Tessa!” Tessan ystävät huutelivat Tessalle huoneen keskeltä suuren poikajoukon keskeltä. Adrian oli olettanut, että Tessa ryntäisi suoraan ystäviensä luokse, ja oli jo itse valmistautunut suuntaamaan Kevinin luokse, mutta Tessa kääntyikin hänen puoleensa otettuaan muutaman askeleen eteenpäin.
”Professori Harris antoi minulle istumista joka ilta kahden viikon ajaksi”, tyttö mutisi hiljaa aivan kuin peläten, että joku ulkopuolinen kuulisi. ”Valvotko sinä niitäkin?” Ääni oli omalla tavallaan toiveikas.
”Ehkä minä uhraudun”, Adrian sanoi. Kaiken kaikkiaan ei ilta kuitenkaan ollut niin kidutusta ollut kuin hän oli kuvitellut. Ja olisi sentään parempi olla Tessan seurassa kuin omassa makuusalissa katsomassa, miten Kevin pänttäsi päähänsä kaikkea mahdollista, mitä oletti tarvitsevansa kokeissa. Tessa hymyili hänelle, muttei vilkuttanut hyvästiksi tai sanonut enää mitään. Tyttö kiirehti ystäviensä luokse, ja Adrian maleksi hitaasti eteenpäin kuullakseen, mitä tyttö puhui.
”Kuka tuo on?” Tessan blondiystävä kysyi ja silmäili Adriania arvioivasti. Adrian tiesi blondin Joanneksi, joka oli yksi vahva linkki Tessan ystäväpiirissä.
”Adrian Trent”, Tessa vastasi saaden Adrianin nimen kuulostamaan jotenkin todella vähäpätöiseltä.
”Adrian kuka? En ole koskaan kuullutkaan.”
”Minä tiedän hänet”, toinen, brunette, jatkoi. ”Hän on se homo, eikö olekin? Ei käy ulkona tyttöjen kanssa. On aina sen toisen kanssa. Kevin mikä-onkaan.”
Tessa vilkaisi nopeasti Adrianin suuntaan, ja Adrian esitti katsovansa kattoon maalattuja tähtiä.
”Ei, ei hän ole homo”, Tessa sanoi soinnikkaalla äänellä. Blondi ja brunette nauroivat.
”Tessa, iskitkö sinä hänet? Luulin, että sinulla ja Noelilla oli jotain sutinaa. Hänenhän takiaan sinä jälki-istuntoon jouduitkin.”
Tessan silmät kirkastuivat. Noel siis oli ollut sen pojan nimi, jonka kanssa hän oli tunnilla flirttaillut. Hyvä tietää.
”En iskenyt, hän ei ole minun makuuni”, Tessa kohotti päätään arvokkaasti ja iski silmää eräälle viidesluokkalaiselle pojalle, joka norkoili lähettyvillä. Joanne nauroi hyväntuulisesti hänen sanoilleen.
”Ei sinun makuusi, Tessa. Kaikki pojat ovat sinun makuusi.”
”Jos sinä et välitä hänestä, minä voin ottaa hänet”, Delia tarjoutui avuliaasti ja sai Adrianin kavahtamaan. Kaikista maailman tytöistä Delia Jones oli viimeisin, jonka kanssa hän tahtoi olla lähemmin tekemisissä.
”Hän on hyvännäköinen”, Delia jatkoi. ”Voitko tutustuttaa meidät?”
”En”, Tessa vastasi lyhyesti.
”Hän kiinnostaa sinua sittenkin!” Joanne huudahti ja tuijotti estottomasti Adriania, joka katseli yhä tähtiä katossa ja kuunteli keskustelua tarkkaavaisesti.
”Ei ole poikaystävämateriaalia”, Tessa kuittasi.
”Mitä materiaalia sitten? Yhden yön juttu? Sekin kelpaa minulle”, Delia nyökkäili ja nuolaisi huuliaan.
”Näpit irti, Dee”, Tessa tuhahti. ”Pitäydy kiinni Mattissa tai minä isken hänetkin sinulta.”
Joanne ja Delia tuijottivat Tessaa kulmat koholla. Ei Tessa yleensä ollut näin omistushaluinen, mitä tuli poikiin. Yleensä he jakoivat pojat tasapuolisesti keskenään.
”Ystävämateriaalia”, Tessa mutisi hiljaa. Joanne nauroi, mutta lopetti, kun näki Tessan ilmeen. ”Joten näpit irti. Hän on minun!”
”Tunnetko sinä Tessa Dawsonin?” Adrian kysyi istuessaan Kevinin viereen. Kevin kohotti katseensa kirjasta, jota oli tuijottanut.
”Ai, sinä taas”, poika tuhahti välinpitämättömänä ja vilkaisi huonetta. ”En tunne, tiedän toki. Hän on se, jonka ympärillä kaikki pörräävät, koska vanhemmat omistavat puoli maata.”
”Onko hän niitä Dawsoneita?” Adrian kysyi hämmentyneenä. Hän ei ollut osannut yhdistää Rikhard Dawsonia, yhtä maailman rikkaimmista velhoista, Tessaan.
”Missä sinä olet oikein kasvanut, Ad?” Kevin naurahti ja nousi ylös. ”Tuletko ylös? En jaksa tätä meteliä enää yhtään kauempaa.”
Adrian nousi ylös ja pisti tuolin täsmällisesti takaisin paikalle, jossa se oli ollut ennen hänen tuloaan. Hän seurasi Keviniä poikien makuusaleihin, sieltä heidän kuudesluokkalaisten tiloihin. Kevin asetti lukemansa kirjan huolellisesti yöpöydälleen ja tarttui kääröön, joka oli lojunut Adrianin pöydällä. Kevinin alkaessa lukea liemitutkielmaa Adrian avasi kirjeen, joka oli tullut aamupostin mukana Adamilta Japanista. Veljellä tuntui menevän kaikki täsmälleen niin kuin pitikin. Adrian oli miltei kateellinen tälle. Adam oli saanut elämänsä järjestykseen.
Sinä pitäisit Japanista, Adam kirjoitti. Maaseutu on äärettömän kaunista, varsinkin keväällä, kun kirsikankukat puhkeavat kukkaan. Äiti ja isäkin varmasti rakastaisivat tätä paikkaa. Olen yrittänyt saada heitä tänne. Britanniassa tuntuu kaikki luisuvan koko ajan vain enemmän räjähdysherkempään suuntaan. Pelkään todella, että jotain kamalaa tapahtuu pian. Toivotaan vain, ettei pian tule liian nopeasti. Tahtoisin sinun ehtivän käydä koulut loppuun, kun kaikki on vielä rauhallista. Kun pääset Tylypahkasta, voit sinäkin lähteä ulkomaille. Se on järkevintä, turvallisinta.
Adam oli aina ollut hieman pessimistinen ja ajatteli aina kaiken luisuvan huonoon suuntaan, joten Adrian jätti tälläkin kerralla veljen varoitukset omaan arvoonsa. Hän lukaisi kirjeen loppuun ja katsoi sitten ylös. Kevin tuhahteli hänen tutkielmalleen ja kirjoitti siihen kiivaaseen tahtiin korjauksia. Adrian irvisti ja arveli, että päivä venyisi taas luvattoman myöhäiseksi, koska hän joutuisi kirjoittamaan tutkielmansa uudestaan. Matami Liemu ei saisi hänen kirjoituksestaan mitään selvää Kevinin täsmennyksien alta. Adrian huokaisi, muttei valittanut asiasta. Kevinin ansiosta hän sai säilytettyä liemien arvosanansa kohtuullisina. Eri asia oli, saisiko hän ikinä kaavittua tarpeeksi pisteitä päästäkseen liemien S.U.P.E.R:eista läpi. Adrian katui sitä päivää, jona oli valinnut liemet S.U.P.E.R-aineekseen. Hän oli suostunut ottamaan aineen vain siksi, että Kevin oli halunnut henkisen tukipilarin mukaansa tunneilla. Ihan kuin Kevin olisi sitä tarvinnut. Poika oli luonnonlahjakkuus liemissä: vastasi yksin jokaiseen matami Liemun esittämään kysymykseen.
”Ei huonoin, jonka olet kirjoittanut”, Kevin totesi ojentaessaan rullan takaisin Adrianille. Adrian katsoi työtään, joka oli täynnä Kevinin suttuista käsialaa. Hän tuhisi itsekseen levittäessään pöydälle puhtaan rullan pergamenttia ja alkaessaan kirjoittaa tutkielmaansa uudestaan.
Adrian oli edennyt puoleen väliin tutkielmaansa, joka ei kaikeksi onneksi ollut järin pitkä, kun makuusalin muut asukkaat rynnistivät kolinalla sisään. Morris ja Mark Surrey olivat identtiset kaksoset, joita erottaessa Adrianilla oli vieläkin lieviä vaikeuksia. Gabriel Cowley oli raisu, joka tytön ihannetyyppi, Tylypahkan virallinen gigolo.
”Treffit Tessa Dawsonin kanssa viikonloppuna”, Gabriel ilmoitti tyytyväisenä hymyillen.
”Tessan”, Kevin tuhahti ja katsahti Adriania. Adrian tuijotteli tutkielmaansa ja esitti, ettei olisi huomannut katsetta. ”Eikö se ole vähän liian nuori?”
”Vedän rajan siihen ikäluokkaan”, Gabriel kertoi. ”Kai se on neljännellä.”
Joku myönsi asian.
”Hitto, hän näyttää paljon vanhemmalta”, Gabriel jatkoi ja alkoi kovaan ääneen suunnitella, mitä tekisi Tessan kanssa, kun se aika koittaisi. Adrian sulki korvansa Gabrielin suunniteluilta, kuten aina teki. Häntä ällötti tapa, jolla Gabriel puhui tytöistä. Kuin jokainen tyttö olisi ollut Gabrielille vain lelu tai peliväline.
”Mitä luulette, jos pääsen sen kanssa sänkyyn ja uhkaan kertoa sen jälkeen juorulehdille, maksaisivatkohan sen vanhemmat minulle vaikenemismaksun?” Gabriel nauroi remakasti ja heittäytyi omalle sängylleen katselemaan muiden ilmeitä. Adrian toivoi, ettei olisi koskaan antautunut juttelemaan Tessan kanssa. Häntä inhotti jo muutenkin Gabrielin jutut, mutta oli monta kertaa pahempaa tuntea pojan juttujen kohde.
Kukaan ei vastannut Gabrielille, ja poika nauroi taas.
”Se oli vitsi!” poika röhötti. ”Kai te nyt sen verran tajusitte. Vaikka toisaalta, sen kanssa minä voisinkin mennä sänkyyn. Se on sangen simpsakka tyttö. Tulinen.”
”Ei se anna sinulle”, Mark tai Morris sanoi. ”Kaikki sanovat, että se on pihtari. Ei anna kenellekään. Ja se haluaa, että kaikki tapahtuu sen pillin mukaan. Et sinä saa sitä pompoteltua ympäriinsä. Katsotaanko vaikka?”
”Mistä vetoa, että kellistän sen ennen vuoden vaihdetta?” Gabriel uhkui itsevarmuutta ja nousi ylös.
”Ei tule tapahtumaan”, Morris tai Mark jatkoi ja ojensi kätensä Gabrielille. ”Tuliviskikierros vetoa!”
”Kiinni veti.”
Adrian pyöritteli silmiään ja vilkaisi varoen Keviniin. Kevin näytti lopen kyllästyneeltä. Poika oli vetänyt taas kirjan nenänsä alle ja tuijotteli taas yhtä ja samaa kohtaa kirjassa. Heidän oli pakko olla tehnyt jotain väärää entisessä elämässä, koska he olivat saaneet makuusalikumppanikseen Gabrielin. Paljon Gabrielia pahempaa makuusalin jakajaa ei oikein voinut olla.
”Treffit Gabrielin kanssa!” Tessa hehkui samaan aikaan tyttöjen makuusalissa. Joanne katsoi häntä suurilla silmillään ja näytti kovasti siltä, että olisi halunnut sanoa jotain negatiivista. Delia sen sijaan taputti käsiään innoissaan.
”Nyt minä voin ottaa sen Adrian-tyypin”, tyttö iloitsi. Tessan käännähti ympäri ja heristi taikasauvaansa Delialle.
”Koske häneen sormellakin ja tulet katumaan syvästi!” hän uhkasi eikä itsekään tiennyt kunnolla, miksi vaivautui. Adrian ei ollut poikaystävämateriaalia, ei edes satunnaiseen käyttöön soveltuvaa, vaikka poika ehdottomasti olikin hyvä suutelija – ja vanhempi ja hyvännäköinen, mikä oli aina plussaa. Vaikka hän ei itse tuntenut mitään halua Adriania kohtaan – mikä oli erittäin omituista häneltä, hän tunsi halua jokaista hyvännäköistä poikaa kohtaan – hän ei halunnut, että Adrian joutuisi kestämään Delian surkeita iskuyrityksiä. Tyttö oli mahdoton, ei suostunut oppimaan uusia tyylejä, vaikka Tessa olisi enemmän kuin innokas opettamaan muutaman tyylikkään keinon.
Adrian ansaitsi olla rauhassa – ainakin Delialta. Varmasti niin hyvännäköisellä pojalla oli muutenkin vientiä. Vaikka Adrian tosiaan oli vaikuttanut hivenen nörtiltä. Poikahan hehkui opettajien suosiossa! Harris ei olisi koskaan antanut kenenkään oppilaan valvoa omia jälki-istuntojaan, ellei olisi ollut täysin kyseisen oppilaan lumoissa. Minun täytyy kysyä, onko hänellä jokin erityinen konsti opettajien lumoamiseen, Tessa tuumi mielessään, minulla olisi käyttöä muutamalla vinkille.
”Maa kutsuu Tessaa!” Joanne kiljui ja heilutteli kättään hänen silmiensä edessä. ”Minne sinä katosit?”
Tessa pyöritti päätään ja kavahti kauemmas Joannen kättä. Kaikki makuusalissa, Delian ja Joannen lisäksi myös Sarah, Agatha ja Christina, tuijottivat häntä kysyvänä. Tessa heilautti hiukset taakseen ja nauroi helisevästi.
”Treffit Gabrielin kanssa!” hän toisti iloisena. ”Hän on kuudesluokkalainen”, Tessan oli pakko lisätä vielä, aivan kuin muut eivät olisi tunteneet Gabrielia. Tietenkin jokainen tyttö Tylypahkassa tunsi Gabrielin.
”Minä kuulin, että hän on vähän raju”, Agatha mutisi. Tessa pyöritteli silmiään.
”Kaikki ovat rajuja sinun mittapuusi mukaan”, hän nauroi toiselle.
”Ei, kun oikeasti, Tessa. Minäkin olen kuullut juttuja Gabrielista. Hän kuulemma on kiertänyt läpi useamman kuin vain kymmenen tytön sängyt”, Sarahkin sanoi.
”Oh, lopeta Sarah, sinä tiedät, etten makaa poikien kanssa!” Tessa huudahti ja värähti. ”Ajatuskin etoo. On minullakin tiettyjä rajoja.”
”Sinä haluat saada pojat tanssimaan oman tahtisi mukaan. Minusta tuntuu, että Gabriel ei taivu sinun tahtoosi. Hän ei ole sitä lajia”, Agatha jatkoi sinnikkäänä. Tessa heilautti jälleen kättään, vähätellen.
”Sinä olet vain kateellinen”, hän tuhahti toiselle ja unohti varoitukset mielestään keskittyessään miettimään, mitä pukisi päälleen lauantaisille treffeille.
***
Seuraavana tulossa 2. luku - Miten kaikki meinasi loppua jo alkuunsa aka ensimmäinen riita
|
9 kommenttia
|